Instagramissa on alettu testata syötejulkaisujen jakamista edelleen. Uudistusta on toivottu jo vuosia, ja ennen pitkää se saattaa viimein toteutua.
Instagramissa ei toistaiseksi ole ollut tarjolla virallista tapaa jakaa uudelleen syötteellä nähtyjä julkaisuja hieman viestipalvelu X:stä ja Threadsista sekä monilta muilta alustoilta tutulla tavalla. Jakaminen on käynyt päinsä ainoastaan tarinapäivityksenä, mikä on saanut monet turvautumaan kolmannen osapuolen työkaluihin tai yksinkertaisiin ruutukaappauksiin.
Nyt Instagramissa on kuitenkin alettu koekäyttää virallista jakopainiketta, ja kuvapalvelun omistava Facebook-yhtiö Meta on myös vahvistanut TechCrunchille testin käynnistyneen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Testiin valikoituneiden käyttäjien julkaisemien ruutukaappausten perusteella jako on saamassa oman painikkeensa julkaisun yhteyteen tykkäys-, kommentointi- ja Direct-painikkeiden yhteyteen. Parilla napautuksella itseä miellyttävän julkaisun voi jakaa uudelleen, jos kohta vielä valinta ei näyttäisi varsinaisesti toimivan.
Uudistus saattaisi osaltaan helpottaa syötejulkaisujen jakamista tekijänoikeuksia kunnioittavalla tavalla. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmuutta, julkaistaanko käyttäjien pitkään toivoma jakopainike aikanaan laajemminkin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »